lauantai 20. marraskuuta 2010

Iilimatoja, wallabeja ja hämähäkki

Mulla oli vapaata maanatai ja tiistai. Gillin purjehduskeveri pyörittää YHA hostellia Pittwaterissa, joka on alue Sydneyn ulkopuolella. Gill pyysi mua sen kanssa pariks päiväks hengaamaan sen kanssa Pittwateriin. Varustauduttiin erähenkiseen lomaan hamstraamalla ruokaa mukaan, kun hostellin läheisyydessä ei oo kauppoja. Bussimatka Manlysta Pitwateriin kesti tunnin verran. Hostellille ei pääse muuten ku veneeellä, eikö oo herttasta?! Hostelli on siis ihan eristyksissä keskellä ei mitään. Oli ihanan rentouttavaa olla kaukana kaikesta kaupungin hälystä. Maanantaina oli sumusta ja sato vettä. Otettiin asenne, ettei me olla tehty sokerista ja lähettiin reippaasti metsään patikoimaan. Tosin mulla oli jättimäinen sateenvarjo mukana, kun en ollu oikein varustautunu sateisiin olosuhteisiin. Reippailtiin raikkaassa sadesäässä pari tuntia, mikä oli sangen virkistävää. Ikävää oli, et mun lenkkarit oli ihan litimärät. Huomattiin et sateella iilimadot on aika riehakkaalla ja verenhimoisella päällä. Yks iilimato oli iskeny kiinni mun pohkeeseen, mut sain sen pois ennen kun se ehti päästä kunnolla ruokailemaan. Hostellilla Gill löys yhen matosen sen jalasta. Samoin mä löysin kaks iljetystä mun lenkkarista, mut onneks ne ei ollu ehtiny tarrautua ihoon kiinni.





Hostellin pihalla loikki wallabeja, jotka ei pelänny ihmisiä yhtään! Yks tuli jopa haistelemaan mun kättä, kun kuvasin sitä! Wallabit on sulosia! Tiistai-aamuna heräättiin jo viideltä kattomaan auringonnousua, mut sää oli vieläki vähän satenen ja pilvinen, joten maisemat jäi aika vaisuks. Epäinhimillisen aikasen herätyksen ja aamupatikoinnin uuvuttamina mentiin vielä takasin nukkumaan. Heräsin puol yheksän aikaan siihen et mulla oli kauhee nälkä. Sitä se urheilu teettää.  Terveellinen aamupala koostu crumpet-leivästä maapähkinävoilla päällystettynä, (ei vitsit että oon koukussa maapähkinävoihin...) jogurtista ja hedelmistä. Taivas alko vähän kirkastua, joten päätettiin lähtee melomaan kajakilla. Koska aamulla oli pilvistä ja viileetä, en tietenkään laittanu aurinkorasvaa. Heti, kun päästiin rannasta aavalle merelle, aurinko tuli esiin. Voittekin sitte arvata kuinka siinä kävi..palaneet olkapäät ja ihanat t-paita rajat. Huoh, miks mä en opi?! Anyways, melottiin samaan paikkaan, jonne bussi meidän jätti, sillä siellä oli yks hotelli ja ravintola. Uutteran melomisen jälkeen päästiin vastatuulesta huolimatta perille. Syötiin lounasta aurinkoisella terassilla. Valitsin kurpitsa-pinaatti-ricotta-sipuli -täytteisen pitsan, oli tosi hyvää! Lounaan jälkee melottii takasin hostellille, mut poikettiin matkalla pikkusella "autiorannalla". Yhteen puun oksaan oli laitettu sellanen Tarzan-köysi, jolla päätettiin vähän leikkiä. Tässä kuva, kun en osaa selittää:








Iltapäivällä lähettiin vielä parin tunnin patikoinnille yhen saksalaisen tytön ja kanadalaisen jätkän kanssa. Reippailtiin sellaselle näköalapaikalle, josta näki Sydneyhyn saakka! Iltaruoaks grillattiin kokonainen barramundi-kala ja tehtiin fetasalaattia. Kävin nukkumaan jo ennen kymmentä, kun olin niin väsyny! Musta on ihanaa mennä nukkumaan silleen uupuneena, kun on rehkiny koko päivän. Aamulla pitiki sit herätä ajoissa et ehin takasin Manlyyn ja töihin...buahh. Bussissa huomasin, et mun varpaan väliin oli leiriytyny sangen pulska iilimato. Sen pulskasta olemuksesta päätellen se oli mässäilly ilmeisesti aika kauan, yäk! Mun jalkaparka vuoti verta vielä parin tunnin päästä siitä, kun sain matosen noukittua pois. Ja mun ihkut varvastossut tahriutu vereen. :( Onneks iilimadot ei oo vaarallisia, mut ne on ällöjä! Ötököistä puheen ollen löydettiin meidän huushollista yks päivä tämmönen kaveri:




Valehtelematta se oli lähen mun kämmenen kokonen. Oltiin Carlan kanssa tuksen löytöhetkellä kahestaan kotona, eikä tiedetty, onks hämis vaarallinen vai ei. Onneks meidän kämppis Autumn tuli kotiin kolmen sen kaverin kanssa (aussipoikia) kotiin. Pojat valisti meitä ettei kyseinen otus oo myrkyllinen. Ne naureskeli meidän hysteeriselle kiljunnalle, kun hämis lähti kipittämään meitä kohti. Lyhyen takaa-ajon jälkeen pojat nappas hämiksen kiinni ja  heitti sen ovesta ulos. :D

Arvatkaa oonko tohkeissani, kun vihdoin ostin ikioman surffilaudan!!! Surffikaupan myyjä oli tosi avulias ja mukava eikä yhtään tyrkyttäny mulle mitään. Ihastuin lautaan heti, kun näin sen. Se on vaaleen keltanen ja siinä on vaaleenpunasia kukkia. Niin ja se on second hand kun uudet laudat on vähän turhan kalliita mun budjetille... Se on ihanan tyttömäinen! :D Ostin kanssa Roxyn spring wetsuitin, joka on ihana! Meen huomenna aamulla surffaamaan Autumnin kanssa, jee!

1 kommentti: