Lähtöpaniikki

Mä oon ollu koko ajan sitä mieltä ettei mua jännitä tää lähteminen yhtään. No worries ja silleen. Mut sitte tänään aamulla paniikki otti salakavalasti vallan! Mitä mä oon tekemässä?! Lähen yksin maapallon toiselle puolelle ilman tietoa varmasta majapaikasta, työpaikasta tai sosiaalisista kuvioista! Miks mun pitää aina lähtee? Miks en osaa jäädä Suomeen? Onks tässä mitään järkee? Mut haloo! Ei tätä pitäis lähestyä järjellä. Jos kaikki ajattelis aina järjellä, niin maailma olis aika tylsä paikka. Eli itteäni rauhottaakseni tulin siihen tulokseen (kuten jo sata kertaa aiemminki kun oon asiaa pohtinu) et tän asian järjettömyys just tekee siitä järkevää. Ja kuka voi määritellä sen, mikä on järkevää? Mun mielestä Suomessa vallitsee ärsyttävä tehokkuusajattelu. Heti lukion jälkeen pitäis päästä yliopistoon tai AMK:n ja valmistua tavoiteajassa et sitte mennä töihin tienaamaan. Niillä tienesteillä oliski sitte syytä hankkia omistusasunto, farmariauto ja kesämökki. Ja tietysti mennä naimisiin ja hankkia pari lasta. En sano että tossa mallissa olis jotain vikaa, mut kaipaisin enmmän suvaitsevuutta vaihtoehtoisille ratkaisuille. Tällänen matkustelu ja "himmailu" leimaa ihmisen helposti vastuuta karttelevaksi ja laiskaksi hörhöksi, joka tuottaa yhteiskunnalle tappiota. Mä oon onneks jo aikoja sitte päässy yli siitä, et miettisin mitä muut ajattelee mun ratkaisusta. Mun elämä, mun päätökset. Piste. Itsekästä? Varmaan joo. Mä en oo ikinä katunu yhtään mun reissua. Ne on kaikki opettanu mulle jotain ja kasvattanu mua ihmisenä. (voi jessus miten kliseistä, mutta niin totta!) Luulen et oon oppinu matkustessa niin paljon enemmän kun jos oisin käyttäny nekin ajat luennoilla nuokkumiseen. Sama juttu rahojen kanssa. Oon tuhlannu suurimman osan kovalla työnteolla hankkista rahoista reissaamiseen. (ja vaatteisiin, kenkiin, laukkuihin, koruihin..köh..) Yhtään ei kaduta sekään. Olisinhan mä voinu ostaa niillä rahoilla vaikka auton, mut mitä mä sillä tekisin? Ajaisin?! Ja maksaisin kaikkia turhia veroja ja bensalitroja. Hups, tarkoitus ei nut ollu vaahdota tai perustella mun epäjärkeviä ratkaisuja vaan lähinnä kannustaa ihmisiä luopumaan järkevyysajattelusta! :D

Melkein eniten mua pelottaa ettei reissu ja Australia yleensä vastaakaan mun haavekuvia. Oon unelmoinu tästä reissusta jo vuosia, joten nyt kun tää matka on vihdoin toteutumassa, niin mun olo tuntuu melkein tyhjältä. Oon lukenu Australiaan lähteneiden ihmisten blogeja ja seurannu ahkerasti keskustelupalstoja, ja yrittäny painaa mielen kaikkee hyödyllistä tietoa. Oon ihaillu upeita valokuvia ja toivonu et voisin olla niissä maisemissa...Musta tuntuu et oon valmistellu ja eläny tätä mun Australia unelmaa jo vaarallisen pitkään eli vihdoin on aika lähteä! Mut jottei mun matka alkais ainakaa tylsästi ja ennalta-arvattavasti niin etin majapaikan couchsurfingin kautta. Toivottavasti se tyyppi ei oo mikään moottorisahamurhaaja. Jos musta ei kuulu mitään aikoihin niin voitte epäillä et mun ihmistuntemus koitu mun kohtaloksi.

En mä väitä et lähteminen olis helppoa, mut mulle se on tällä hetkellä helpompaa kun paikalleen asettuminen. Tottakai on vaikeeta sanoo hyvästit perheelle ja kavereille pitkäks aikaa. Ja tottakai mua pelottaa et mun läheisille sattuu jotain kamalaa. Aina tulee päiviä, kun tuntuu et kaikki menee päin persettä ja koti-ikävä iskee. Mut niitä päiviä on yleensä aika harvoin. Ja joka kerta on vaikeeta sanoo hyvästejä uusille kavereille, kun tietää ettei tulla koskaan enää asumaan samassa maassa ja jakamaan arkea. Se on oikeestaan aika rankkaa sanoa koko ajan hyvästejä jollekin. En voi valittaakaan sillä itepä oon tän tieni valinnu. Mut onneks mulla on ihania ystäviä ja ihana perhe, joiden hyvästeleminen on surullista. Jos näin ei olis niin sit koko elämä vois olla aika surullista. Joten kiitos ihanat ystävät, jotka ootte mua kannustanu lähtemään! I'll miss you guys.

Okei, ennen ku kaikki tylsistyy hengiltä tähän mun jaaritteluun, niin mä lupaan et seuraava postaus sisältää jo jotain oikeeta juttua Ausseista. Mun lento on perillä tiistaina 21.9. klo 6.30 paikallista aikaa. Kirjottelen sit heti kuulumisia kun pääsen netin ääreen. Nyt meen pakkaamaan ettei mun tarvi järjestää suurta vihaan-pakkaamista-apua mitä mä otan mukaan -kohtausta.