Dingojen taistelu

Katherinessakin viihdyttiin vaan yks päivä, ja lähettiin köröttelemään kohti kuuluisaa Kakadu National Parkia.

Kakaduhan on tosi kuuluisa historiallisten aboriginaalien kalliomaalausten ja upeen luonnon takia. Kakadussa on myös mahollista bongata saltyja, eli niitä häijyjä silloin tällöin ihmisiäkin popsivia krokotiileja. Kakadu on todella suuri puisto. Jos haluu jotain ehtiä näkemään niin kannattaa puitossa vierailuun varata ainaki pari päivää, monet viihtyy viikon tai pari. Ekana päivänä huristeltiin kattomaa aboriginaalien kalliomaalauksia useemmassa eri puiston kolkassa sekä kierreltiin visitor centerissä oppimassa enemmän aborinaali-kulttuurista ja tavoista. Päästiin tutkailemaan luolia ja töllistelemmän upeita kalliomaalauksia sekä patikoimaan helteessä etapista toiseen. Yöks ajettiin yhelle leirintäpaikalle, jossa oli krotiileistä varottava kyltti. Aika jännää. Aateltii kuiteski et ei kai sellasta leirintäpaikkaa olis tehty, jos turisteilla olis riski tulla syödyksi...Me tytöt olitiin kuiteski hiukka hermona, kun oli aika painua pehkuihin. Nukuin visusti korvatulmat korvissa ja maski silmillä, et jos tulisin syödyks niin en ainakaa ehtis olla peloissani. Hieno logiikka eiks vaan?

Tokana päivänä lähettiin kunnon vaellukselle päämääränä vuorennyppylä, josta olis hienot maisemat puistoon. Nousu oli aika rankka läkähdyttävässä auringon paahteessa, mut maisemat huipulla oli kaiken rehkimisen ja hikoilun väärti. Päätettiin mennä tokaks yöks ihan leirintäalueelle, et päästäis suihkuun raskaan vaelluksen jälkeen. Mikään ei oo ällöttävämpää kun nukkua makuupussissa hikisenä ja likasena - yök! Mut valitettavasti niinkin välillä reissatessa käy..Kokattiin iltaruoaks opiskelijoiden ja reppureissaajien klassikkoruokaa - pastaa tomaattikastikkeella. Luksuksena köyhän aterian seurana juotiin sitten yhdet oluset. Päivän reippailusta uupuneina käytiin ajoissa nukkumaan. Heräsin yöllä kauheeseen meteliin - kuulosti ihan siltä, kun koiralauma tappelis meidän teltan ulkopuolella. Unenpöpperössä panikoin ja herätin Annikan ja Cynthian, jotka ei kuullu mitään, kun niillä oli korvatulpat. Istuttiin kolmistaan silmät pyöreinä teltassa ja kuunneltiin taistelua. Mä en uskaltanu avata teltan ovea ja kattoo mitä oli meneillään. Annika yrittää huudella Wolfgangia hätiin, mut se nukku autossa eikä kuullu mitään. Murina ja räyhäämisen laannuttua uskaltauduin tirkistmään ulos. Pihalla oli kolme dingoa, jotka edelleen tappeli roskista! Me oltiin unohettu roskapussi roikkumaan auton sivupeilistä, ja dingot oli tullu apajille. Ne oli repiny koko roskapussin ja levitelly roskat pitkin ja poikin ja sit tietty tapellu saaliista. Dingot on aika pieniä, ehkä sellasia ketun kokosia, eikä ne oo vaarallisia, mut kyllä pelästytti tommonen keskellä yötä ja kesken unien! Harmi ettei mulla oo dingoista yhtään kuvaa...

Toiset matkustaa mukavammin kuin toiset. Randomit kottikärryt löyty matkalla.

Kolmantena päivänä vihdoin nähtiin saltyja! Voi jee, kun oltiin täpinöissä. On ne aika hurjan näkösiä otuksia. Krokoja uiskenteli yhessä joessa useempiki kappale. Rannasta lähti yks kävelyreitti, joka reunusti jokea lähes koko matkan. Me tietty reippaina lähettiin kävelylle. Oli aika kuumottavaa nähä krokotiilit siellä joessa samalla kun marssittiin näköetäisyydellä. Pääseehän ne krokot maallekin. Tähyiltiin lievässä paineessa pusikoita ja säikyttiin kaikkia loiskahduksia, mut onneks krokotiilit pysytteli ihan vaan joessa eikä kukaan meistä tullu syödyksi. Reitin matkalla oli yks risteys, jossa oli kyltti "women only". hahaa, Wolfgang parka. No ei, tottakai otettiin se mukaan. Aboriginaaleilla on tiettyjä pyhiä paikkoja, jotka on vaan joko naisille tai miehille. Vaikka Kakadu on mahtipontinen ja nähtävää on paljon niin jotenki oltiin kaikki vähän pettyneitä hypetykseen. On muutes monesti käyny reissussa niin et ne kuuluisimmat nähtävyydet ei ookkaa ollu niitä parhaita vaan pienet ja tuntemattomammat paikat onki tehny lähtemättömän vaikutuksen. Niin myös tällä kertaa.

Krokotiilirock

Päästiin starttaamaan Broomesta suht aikasin aamulla. Auto-parka oli niin täynnä tavaraa ettei sinne olis mahtunu enää edes nuppineula. No jo, vähän liiottelua, mut siis ei autoon olis kyllä mahtunu mitään isompaa. Miellä oli onneks matkamusiikkina mun, Annikan ja Wolfgangin soittolistat, mikä oli jees, sillä ajokilometrejä kerty sen verran et ehittiin siltiki kuunnella samat rallit moneen kertaan. Laulettiin usein myös biisien mukana, ja tästä on ihan videomateriaaliakin, mut taidan sensuroida sen kuitenki täälyä blogista, ei oo nimittäin kauheen kaunista kuunneltavaa, hehe. Eka stoppi tehtiin paikassa nimeltä Fitzgerald-Crossing, joka on pieni tuppukylä keskellä ei-mitään. Viihdyttiin paikassa yks yö, mut seuraavana päivänä meidän lähtö viivästy, kun ei saatu autoa käyntiin...Wolfgang kerto et autolla oli ollu starttiongelmia aiemminki ja se oli käyttäny pienen omaisuuden auton korjauskuluihin, mut eipä ilmeisesti autonkorjaajat ollu tehny kovin hyvää työtä...Aikamoisen temppuilun, auton moukaroinnin ja vaihdekepin ravistamisen jälkeen auto hurahti käyntiin. Muutaman kokeilun jälkeen selvis, et vaihdekeppiä pitää ravistaa oikein kunnolla käynnistyksen yhteydessä niin sit auto starttaa! Tosi varma keino...Mut pääasiahan on et päästiin taas liikkeelle.

Wolfgang pakkaa autoa. 

Reissukeittiö. Huomatkaa Annikan ihana pinkki otsalamppu - mulla on samanlainen!

Pohjois-Territoriossa oli ihan helkkarin kuuma. Autossa ei ollu ilmastointia, joten huruteltiin aikas paljon ikkunat auki, mikä ei ollu kauheen miellyttävää 130km tuntivauhdilla. Aina kun veivattiin ikkunat kiinni niin auto alko muistuttaa saunaa, joten yleensä ikkunat oli pakko pitää auki. Päätettiin et ajetaan melko suoraan kohti Lake Argylea ja Katherinen kansallispuistoa, kun sitä ennen matkalla ei näyttäny olevan mitään kauheen kiinnostavaa. Yövyttin matkalla leirintäalueilla. Wolfgang nukku autossa ja me tytöt teltassa. Oli tosi viihdyttävää purkaa joka ilta kaikki kamat farmarin taka-osasta, josta muodostu Wolfgangin nukkumapaikka. Rahdattiin siis kaikki pakaasit auton etuosaan ja pystytettiin teltta. Aamulla purettiin teltta ja pakattiin kaikki roinat taas auton takaosaa. Onneks tajuttiin Annikan kanssa ostaa alunperin kolmen hengen teltta; olis ollu aika ahtaat oltavat, jos oltais kolmestaan sullottu kahen hengen telttaan.

Lake Argyle on tekojärvi, mut maisemat on upeet! Alue on aika pieni ja siellä on yks leirintäalue, jonne mekin majotuttiin. Pysähdyttiin joenpenkalle ottamaan kuvia, kun yks mies tuli sanomaan meille, et kattokaa, tuolla on krokotiilejä! Oltiin ihan täpinöissä saman tien. Krokoja nakotti siistissä rivissä vastakkaisella joenpenkalla. Kysessä oli freshiet eli makean veden krokotiilit, jotka ei kasva kovin suuriksi eikä oo vaarallisia toisin ku saltiet...Räpsittiin innoissamme satoja kuvia ekoista korokoista, jotka nähtiin! Oli aika jännää. Bongattiin lisää krokotiilejä uiskentelemsta vedessä. yhellä oli jopa pieni poikanen mukana. Päästiin kuikuilemaan aika lähelle, kun krokotiilit ei säikkyny eikä mekään pelätty niitä, hehe.

Kroko!

Lake Argylen leirintäalueella oli tosi hieno uima-allas, josta oli huikee näköala järvelle. Altaan reuna oli tehty silleen, et vesi pääs valumaan reunan yli, mikä näyttää tosi coolilta - eiks vaan?

 Hengattiin Lake Argylilla vaan yks päivä ja jatkettiin matkaa kohti Katherine Gorgen kansallispuistoa. Shopattiin Katherinessa kaikkee uutta syötävää, kun meillä ei ollu kylmälaukkua, joten mikään ruoka ei säilyny helteessä kovin pitkään. Leipäki homehtu ja hedelmät mätäni aika nopsaan. Saavuttii leirintäalueelle aika myöhään illalla, ja harkittiinki et laitettaas teltta pystyyn vaan johonki tien varteen, mut Annika ja Cynthia ei suostunu. Nukuttiin sit leirintäalueella ja lähettiin aikasin aamulla trekille puistoon. Päätettiin patikoida yhelle vesiputoukselle, kun aateltiin et hikisen urheilusuorituksen jälkeen uiminen vois olla hyvä idea. Reitin varrella oli hienoja maisemia, mut oli kyllä ihanaa päästä kaiken kiipeilyn jälkeen lillumaan pikkuseen lätäkköön upeen vesiputouksen viereen! Katherinessakin viihdyttiin vaan yks päivä, ja lähettiin köröttelemään kohti kuuluisaa kakadu National Parkia.

Update a bit late!

Nythän tässä sitten kävi niin kuin aavistelinkin jossain vaiheessa käyvän…eli bloggailu hiipui…ja lopahti. Voin näin jälkikäteen toki kursia tarinat kasaan, mutta tietenkään ihan samaa fiilistä ei juttuihin enää näin jälkikäteen saa. Pahoittelut uskolliselle lukijakunnalle! Koittakaa kuitenkin jaksaa lukea nää jälkikäteen naputellut lätinät! Kiitos ja kumarrus niille, jotka viittii.

Me jäätiin Broomeen jumiin. Vähän niiku Noosaanki. Broome on tosi symppis pieni kaupunki tai kylä, miten sitä nyt haluaa kutsua, Luoteis-Australiassa. Broome on kuuluisa huikeen hienosta rannastaan nimeltä Cable
Beach. Biitsillä on tilaa niin löhöillä, pelata kun lenkkeilläki. Me harrastettiin lähinnä tuota rannalla makailua, mut pari kertaa innostuttiin pelaamaan dodgeballia, joka on vähän niinku joukkuepolttopalloa. Intian valtameri on Broomessaki ihan uskomattoman kaunis!

Dodgeball - tässä kuvassa tapahtuu aika paljon!

Ihmispyramidi biitsillä.

Me alotettiin Annikan kanssa töiden metsästys heti alkuunsa, kun tuntu siltä et kaikki reppureissaajat oli siirtyny kylmästä etelästä pohjoisen lämpöön. Työnhaku oli aika masentavaa, kun joka paikassa vaan sanottiin, et ei me ketään nyt tarvita…Jätettiin cv:tä muutamiin paikkoihin. Mulla kävi mieletön tuuri ja pääsinki
yhteen tosi ihanaan kahvilaan trialiin eli ”kokeiluvuoroon”. Kahvilan työntekijät oli kaikki tosi kivoja samoin ku pomoki. (Ei onneks tällä kertaa mikään karjuv sekopää macho vaan rauhallinen  ja ymmärtäväinen keski-ikäinen rouva.) Vuoro meni ihan hyvin ja sain paikan! Päivisin paikka oli kahvila, jossa tarjoiltiin aamiaista, lounasta, kaikkii ihania kakkuja ja leivonnaisia sekä erikoiskahveja yms juomia – ei kuitenkaa mitää
alkoholipitosta. To, pe ja la iltasin kahvilasta muunnettiin ravintola. Kahvila on aina tosi kiireinen ja hommaa riitti! Otin tilauksia, tarjoilin safkoja ja juomia, tein pirtelöitä ja smoothieita sekä välillä kahveja ja tuunailin kakkuannoksia. Ihan huippukivaa hommaa! Meidän tiimi koostu ausseista ja muista erimaalaisista
reppureissaajista, ja meillä oli aina kivaa! Ehkä paras työpaikka, missä olin Ausseissa töissä. Kaikki chefit oli kanssa hauskoja tyyppejä ja saatiin aina hyvää ruokaa (ja maisteltiin leivoksia ja smoothieita ja pirtelöitä..krmh..) Annikalla oli ikävä kyllä vaikeuksia löytää töitä, mut onneks se sai sellasia keikkaluontosia
tarjoilijan hommia aika usein. Oltiin yhessä yksissä vip-häissä tarjoilemassa! Oli aika hieno kokemus. Häät järjesteltiin Cable Beachilla, ja vieraita oli 150, ja monet niistä oli lennätetty paikalle Australian eri kolkista. Toikkaroitiin paikalla tarjoilemassa tervetuliaisdrikkejä ja hienoja cocktail-paloja ja sit myöhemmin
huolehdittiin pöytiin tarjoilusta. Jokaisella tarjoilijalla oli kaks 10 hengen pöytää, ja piti huolehtia et vierailla on koko ajan juomaa ja ruokaa. Rankkaa työtä, mut tosi kiva kokemus.

Broomessa ei satanu kuuden viikon aikana ollenkaan ja joka päivä oli about +30 astetta lämmintä. Asuttiin Annikan kanssa teltassa leirintä-alueella, joka muistutti ihan festarialuetta. Kaikki backpackerit oli survottu pakujensa ja telttojensa kanssa yhelle alueelle ja meiniki oliki usein sen mukasta ku odottaa..Nukuin yleensä
korvatulpat tungettuina syvälle korviin. Zacilla kävi kassa tuuri ja se sai hyvän duunin, joten se jäi myös Broomeen hengaamaan. Ja jotenki monet meidän matkalla tapaamista reissukamuista eksy Broomeen samaselle leirintäalueelle. Meillä oliki sit kasassa about 15 hengen lössi, jonka kanssa hengailtiin: ausseja,
kanadalaisia, saksalaisia, yks irkku, yks amerikkalainen, yks ruotsalainen...

Tältä näytti meidän "koti" Broomessa!

Viihdyttiin Broomessa puoltoista kuukautta, ja oli niin hauskaa! Oli tosi sääli jättää Broome, rakas kahvila ja mahtityypit taakse, mut meidän oli aika jatkaa matkaa kun Annikan sisko Cynthia tuli Saksasta reissaamaan meidän kanssa kuukaudeks.Yritettiin metsästää jotain tyyppiä, jolla on auto, tilaa kolmelle tytsylle ja
järkyttävälle määrälle tavaraa. Meidän rukoukset kuultiin ja taivaanlahjana meille ilmaantui Wolfgang, 21-vuotias saksalaispoitsu, jolla oli tilava farmariauto eikä se ottanu pulttia, kun näki meidän romuvuoren. Startattiin Brromesta 10 päivän roadtripille päämääränä Darwin. And the great journey begins...

Wild wild west - part 2

Day 8 - Perjantai 10.6.
Köröteltiin heti aamusta kohti Carnarvonia tarkotuksena löytää normaalihintanen supermarketti et saatais täydennettyä uhkaavasti hiipuvat muonavarastot. Tuhlattiin varmaan pari tuntia rundaamalla ympäri Woolworthsia ostoskärryn kanssa. Ostettiin jättimäärä kaikkee ruokaa, kun täällä länsi-Australiassa tosiaan noi välimatkat kaupunkien välillä on uskomattoman pitkiä ja pikkukaupungeissa on ihan järkyttävä hintataso. Esim. paketista paahtoleipää joutuu pulittamaan 4 dollaria, omenoista 7 dollaria kilo ja juustosta 6 dollaria per 200 grammaa...huhhuh..Oltiin ihan tohkeissamme, kun saatiin ostettuu taas kaikkee tuoretta ja uutta suhteellisen edullisesti.

Day 9-10 - Lauantai 11.6. ja sunnuntai 12.6.
Herättiin aikasin ja huruteltiin Coral Bayhin, jossa treffattiin team kanada-englanti. Vietettiin päivä ihan vaan biitsillä hengaillen. Mun vaivalla hankkima rusketus oliki jo ihan haalistunu, ku Perthissä ja länsi-Australian etelä-osissa ei tosiaan ollu liian lämpöset kelit...Sunnuntai meni aika samanlaisissa merkeissä ku lauantaiki eli maleksittiin ympäriinsä eri rannoilla ja otettiin arskaa. Onnistuin hankkimaan typerät rusketusrajat, mut ainaki sain väriä! Coral Bay on tosi kaunis pieni paikka. Intian valtameri on kirkkaan turkoosi ja hiekka valkosta ja pehmeetä. Merivesi on tosi kirkasta, mikä on hyvä juttu snorklaamisen kannalta. Coral Bay on Ningaloo Reefin edustalla ja just sen takia hyvä paikka snorklailuun. Zacilla on maski ja flippers matkassa mukana, ja saatiin lainata niitä.

Day 11 - Maanantai 13.6.
Herättiin aikasin et ehittäis käydä snorklaamassa ennen ku jatketaan matkaa. Aurinko paisto ihan täysillä, mut tuuli oli aika kylmä eikä merivesikään oo mitään superlämpöstä, mut uskaltauduttiin silti snorkalailemaan riutalle. Länsi-Australian vesissä on aika paljon haita (ja just niitä aggressiivisempaa sorttia olevia valko- ja tiikerihaita..) En voinu olla olematta vähän vainoharhanen ku uiskentelin syvemmissäö vesissä...Onneks haita ei näkyny mut sen sijaan päästiin töllisteleen kaloja ja koralleja. Puolenpäivän jälkeen startattiin matka kohti Karijini National Parkia, joka on Coral Baysta about 500 kilsaa sisämaahan päin, siis kohti outbackia!


Nää maisemat on sellasia ku Avarassa luonnossa tms. luontodokkareissa näkee. Hiekka on punasen oranssia, ruoho palaneen vihreetä ja taivas kirkkaan sininen. Aina välillä ruohikossa näkee kenguruita pomppimassa. Täällä outbackilla tosiaan huomaa kuinka eristyksissä sitä reissataankaan. Tie menee keskellä ei mitään ja vastaan ajaa muutama hassu auto silloin tällöin eikä kännykässä oo kenttää. Roadhouseja eli suomalaisittain huoltsikoita on muutaman sadan kilsan välein. Täällä täytyy pitää huoli et autossa on riittävästi bensaa ja et matkassa on tarpeeks juomavettä mukana...Yövyttiin taukoaluueella muutaman muun reppureissuseurueen ja karavaanarien kanssa. Oon jo niin tottunu reissuelämään. Illan tullen kasataan teltta, kokataan illallista kaasuliedellä ja syödään tähtitaivaan - just great. Outbackilla on ihan järkky määrä pikkusia kärpäsiä, jotka hyökkää pörräämään ympäriinsä. Kärpäset yrittää koko ajan tunkee suuhun, nenään ja korviin - aaaaaaarrgrgrgrgrhhh! Että ne osaa olla ärsyttäviä. Küllike nielas muutaman kärpäsen ja kaks siivekästä koki karun kuoleman lentämällä mun nenään, yök! Monet reissaajat on hankkinu sellasen naurettavan näkösen lierihatun, jonka ympäri on ommeltu ohut verkko, joka estää kärpästen hyökkäykset kasvojen alueelle. Ehkä mäki voisin ostaa sellasen übertyylikkään hatun...

Day 12 - Tiistai 14.6.
Saavuttiin Karijini National Parkiin iltapäivällä ja leiriydyttiin puiston camp arealle. Puistosssa on dingoja, ja varotustaulut kieltää ruokkimasta dingoja sekä kehottaa vahtimaan lapsia koko ajan. Annika oli aika huolissaan teltassa nukkumisesta, mut onneks leirintäalueella oli paljon muita reissaajia, joten mun olo ei ollu turvaton. Tosin vessaan hiippailu yöllä oli aika jännittävää...Ei kuiteskaan nähty yhtään dingoa, mikä on sääli! Päivällä oli lämmintä about 20 astetta, mut yöllä lämpötila putos nollan tienoille! Onneks saatiin Annikan kanssa lainata Zacin makuupussia, joka on tarkotettu pakkasolosuhteisiin. Selvittiin yöstä saamatta hypotermiaa, ja aurinko alko onneks lämmittää heti aamusta.

Lähettiin heti aikasin aamusta trekille puistoon. Karijinin parhaita vetonauloja on huikeet  gorget siis niinku kanjonit. Kiipeiltiin ja vaelleltiin ympäriinsä ja välillä ajettiin seuraavaan etappiin. Puisto on tosi laaja, ja näkemistä olis varmaan ainaki viikoks. Palattiin pimeen tullen uupuneina meidän telttaleiriin ja kokoattiin sapuskaa otsalamppujen valossa. Mä oon ollu meidän retkikunnan  chef eli kokki, mut tällä kertaa Zac kokkas meille sen riisi-tonnikala-mössöbravuuria, joka oli oikeen hyvää ja mä olin ilonen et sain kerranki istuu katettuun pöytään. Meidän ruokavalio on koostunu weetabixeistä, peanutbutter&jam sandwitchesista,pastasta, riisistä, tonnikalasta, omenoista, porkkanoista, pavuista ja suklaasta. Nomnom.

Day 13-14 - Keskiviikko 15.6. Torstai 16.6.
Viettiin toinenki päivä vaellellen puistossa. Karijini on ehdottomasti yks upeimmista paikoista Länsi-Australiassa. Ikävä kyllä kuvat ei tee oikeutta maisemille...
Minä, Annika ja Zac iltais haluttu jäädä Karijiniin vielä perjnataiks, mut Küllike oli sitä mieltä et se ei voi millään mahduttaa extrapäiviä sen matkasuunnitelmiin...Vastahakosesti jätettiin Karjini taakse torstai-iltapäivällä ja lähettiin ajamaan kophti Port Hedlandia, joka on ruma teollisuuskaupunki. Yövyttiin taasen ilmasella taukoalueella noin sadan kilsan päässä kaupungista.

Day 15 - Perjantai 17.6.
Annikan syntymäpäivä! Ajettiin Port Hedlandiin hankkimaan lisää ruokaa ja party tarvikkeita. Synttäripäivän kunniaks syötiin subit ja jätskiä mäkkärissä. Ostettiin illaks nachoja + dippejä, juhlajuomaa ja yllätyskakku sekä kimaltavia tötteröhattuja. Ajettiin yhelle leirintäalueella, joka oli matkan varrella kohti Broomea. Saavuttiin perille vasta pimeellä, ja puiston edustalla oli kyltti joka varotti krokotiileistä, siis suolasenveden häijyistä ja aggressiivisista otuksista. Hupsis, ei odotettu et krokoja olis jo Port Hedlandin tienoilla! Oli huojentavaa huomata, kuinka paljon karavaanareita ja telttaseurueita oli alueella, joten todettiin et ei se voi kauheen vaarallinen paikka olla...Laitettiin musiikki soimaan, nachot tulille ja drinkit kouraan - get te party started! Oli hauska ilta eikä kukaan tullu syödyksi.

Day 16-17 - Lauantai 18.6. ja sunnuntai 19.6.
Herättiin taas kerran auringonpaisteeseen, pakattiin kimpsut ja kampsut autoihin ja startattiin matkaan. Pysähdyttiin yhessä roadhousessa, jossa maksettiin suihkusta 2,5 dollaria per nuppi. Jatkettiin freeseinä matkaa ja ajettiin koko päivä et kerittäis ennen pimeetä yhelle ilmaselle taukoaluella reilun sadan kilsan päässä Broomesta.
Sunnuntai aamuna saavuttiin Broomeen.

Wild wild west

Matkavalmistelut
Keskiviikkona tavattiin Küllike cityssä, ja metsästettiin yhessä meille telttaa ja otsalamppuja. Löydettiin käypänen kolmen hengen teltta edullisesti 60 dollarilla, ja mä ja Annika satsatiin 30 dollaria per nuppi otsalamppuihin. Lamput näyttää aika typeriltä, mut ne on oikeesti ihan huippuja! Paljon kätevämpiä ku normi taskulamput; otsalampun kanssa on molemmat kädet vapaana ja esim. lukeminen pimeessä on paljon iisimpää. Lamput on oikeestaan tarkotettu lapsille, ja ne on kirkkaan pinkkejä! Olin eniten innoissani just tosta väristä. Illalla treffattiin kaks kanadalaista kaveria, joilla oli samat matkasuunnitelmat ku meillä. Länsi-Australia on aika harvaan asuttua aluetta, ja matkustaminen parin auton letkassa on turvallisempaa ku yksin köröttely.

Day 1 - Perjantai 3.6.
Herättiin Annikan kanssa jo kuudelta et kerettäis käydä suihkussa, syödä aamupalaa ja viimeistellä pakkailut; miedän piti nähä Küllike Midlandin asemalla yheksältä. Meidän oli tarkotus mennä eka bussilla Murdoch Stationille, jatkaa junalla Perth Centraliin ja vaihtaa junaa Midlandiin saakka. Kaheksan aikaan alettiin oleen valmiita lähtemään, mut tajuttiin et ei me pystytä millään roudaamaan julkisilla meijän kaikkia kamoja toiselle puolelle Perthia. Eheh. Soitettiin Küllikelle, et voisko se mitenkään tulla hakemaan meitä ja onneks se suostu. Küllike kurvas pihaan kymenen maissa, ja onneks saatiin survottua kaikkien rinkat ynnä muut pakaasit  autoon. Ihan ekaks kurvattiin Woolwothsin supermarkettiin hankkimaan matkalle muonaa. Ostettiin myös pikkunen kaasuliesi ja kaasupöniköitä kokkailua varten. Jouduttiin siis ahtamaan lisää tavaraa auto-paran sisuksiin. Päästiin vihdoin jättämään Perth taakse joskus kahen maissa. Päätettiin et pysähsytään Pinnacles-kivimuodostelmilla. Yövytiin karavaaniparkissa, josta jouduttiin maksamaan 10 dollaria per henkilö. PIstettiin teltta pystyyn ja suunnattiin yhteiskeittiöön kokkaamaan iltapalaa.

Länsi-Australiassa ei löydy monin paikoin kännyköissä kenttää. Arvatkaa vaan kuka blondi meni hankkimaan Vodafonen liittymän?! Vodafone on ihan ok itärannikolla ja kaupungeissa, mut heti, kun matkustaa vähänki sivilisaation ulkopuolelle, kenttä katoaa. Eli käytännössä, mulla ei oo toimivaa puhelinta tällä reissulla! Telstran liittymä olis paras, mutta myös kallein. Yritettiin tavottaa meidän kanadalaisia reissukamuja, mut tuloksetta.

Day 2 - Lauantai 4.6.
Lähettiin karavaaniparkista ajoissa liikkeelle ja huristeltiin suoraan Geraldtoniin, jossa treffattiin autralialainen Zac, joka me Annikan kanssa tavattiin Bunburyssa. En muutes oo tavannu monia australialaisia, jotka matkustaa omassa kotimaassaan! Zac lähti tammikuussa Melbournesta ja aikoo kiertää koko Autralian ympäri lokakuun loppuun mennessä. Saatiin siis Zacista matkaseuraa. Geraldtonissa ei oo mitään jännää nähtävää, joten lähettiin huristelemaan kohti Kalbarri National Parkia. Löydettiin yks kämänen leirintä/tauko alue läheltä Kalbarri NP:a. Pystytettiin meidän teltta Zacin ja Külliken autojen väliin, et saatais edes vähän suojaa tuulelta. Just kun saatiin koottua teltta ja syötyä illallista, alko sataa kaatamalla. Great. Jouduttiin siis testaamaan heti alkumetreillä kuinka vedenpitävä teltta meillä on. Ängettiin kaikki neljä meidän telttaan kattomaan elokuvaa. Leffan lopputekstien pyöriessä huomattiin, et jostain valuu vettä sisään...Nooouuuuu! Zac ja Küllike paineli vauhdilla niitten autoihin nukkumaan ja me jäätiin Annikan kanssa kaksistaan meidän tulvivaan telttaan. Sateesta huolimatta käytiin nukkumaan ja toivottiin et meidän teltta selviää vaurioitta pikku myrskystä.

Day 3 - Sunnuntai 5.6.
Aamulla meidän molempien tyynyt ja patjat oli aika märkiä...Sade oli onneks lakannu ja pakattiin meidän kamat autoon ja lähettiin kohti Kalbarri NP:a. Sateen takia puistoon johtavat tiet oli suljettu ja me jouduttiin tyytymään pariin look outiin eli näköalapaikkaan. Maisemat oli hienot - tässä muutama näppäsy.

Köröteltiin Kalbarrin pikkuseen kylään tsekkaamaan jos Zacin kännykässä olis kenttää, et voitas yrittää selvittää, missä miedän kanadalaisvahvistukset on. Yhteys toimi ja pojat kerto et ne on vielä Geraldtonissa, mut ne yrittää saapua Kalbarriin illalla tai aikasin seuraavana aamuna. Kalbarrissa ei oo mitään erityisen eksoottista näkemistä, joten ajettiin takasin  meidän edellisyön majapaikkaan. Tällä kertaa ei satanu, ja saatiin nukkua yö kuivassa teltassa.

Day 4 - Maanatai 6.6.
Venattiin kanadalaisia puol kahteentoista saakka, mut niitä ei näkyny eikä kuulunu. Kenenkään kännykässä ei tietenkää ollu kenttää. Ei haluttu tuhlata koko päivää oottamiseen ja päätetiin jatkaa matkaa. Saavuttiin iltapäivällä meisän seuraavaan etappiin, Shark Bayhin. Kurvattiin muutaman näköalapaikan kautta Denham nimiseen kyläseen. Etittiin rannalta public showers. Kyllä suihku kolmen päivän retkeilyn jälkeen oli nannaa. Täytettiin meidän vesipullot yhessä caravan parkissa ja lähettiin taas ettimään ilmasta leiriytymispaikkaa. Löydettiin ihan huikeen hieno paikka yhestä poukamasta. Pystytettiin meidän teltta ihan meren rantaan! Tähtitaivas oli kirkas ja fiilisteltiin miedän hehkeetä campsitea timtameja syöden. Oli ihana käydä nukkumaan aaltojen kohistessa muutaman metrin päässä.

Day 5 - Tiistai 7.6.
Herättiin aamulla auringonpaisteeseen - mikäs sen parempaa! Syötiin aamupalaa meren rannalla ja fiilisteltiin vähän lisää meidän upeeta campsitea. Pakattiin taas kerran teltta yms roinat autoihin ja lähettiin liikkeelle kohteena Monkey Mia, joka on kuuluisa villeistä delfiineistä, jotka tulee rannalle aamusin ruokittavaks. Päästiin perille jo puolenpäivän jälkeen, ja tällä kertaa maksettiin pakollinen pääsymaksu alueelle sekä 15 dollaria per nuppi telttapaikasta. Onneks alueella on sentäs siistit vessat, suihkut (kuumaa vettä!) ja kunnon keittiö. Ei oltu Annikan kanssa uskoo silmiämme, kun hoksattiin et meidän telttanaapureina oli Melissa, Katelyn ja Cynthia, tytöt, joiden kanssa austeltiin samassa hostellissa Fremantlessa! Ei oltu nähty eikä oltu yhteyksissä sen jälkeen kun ekan kerran lähettiin Perthista. Tytöt oli päässy neljäks päiväks työskentelemään vapaaehtosina delfiinien ruokinnassa! Ei yhtään oltu kadeja ei..

Suunnaattiin innoissamme biitsille - vihdoin tarpeeks lämmintä, et sain kaivaa biksut rinkan pohjalta. Vietettiin iltapäivä biitsillä ja illalla hengattiin terassilla Fremantlen tyttöjen kanssa. Kokattiin iltaruoaks pastaa soijarouhekastikkeella. Sain taivuteltua Zacin ja Külliken mastamaan epäilyttävältä näyttävää soijarouhetta. Zacin mielestä soijarouhe maistuu maissihiutaleilta...Mut ei ne mun soossia tyrmänny, päinvastoin! Joten soijarouheeseen epäluuloisesti suhtautuvat lukijat siellä ruudun takana, olkaa openminded ja antakaa soijalle tilaisuus.

Day 6 - Keskiviikko 8.6.
Herättiin Annikan kanssa jo seittemältä et kerittäis kattomaan delfiinejä, jotka yleensä uiskentelee rannalle kaheksan maissa. Oltiin paikalla vähän kasin jälkeen ja jouduttiin käyttämään vähän kyynerpäätaktiikkaa, et saatiin hyvät paikat. Ehittiin kökötellä vesirajassa vaan pari minuuttia, kun ekat delfiinit ui paikalle. Oi että, kyllä delfiineissä on vaan jotain niin suloista! Otin varmaan pari sataa kuvaa delfiineistä. Delfiinit on siis ihan villejä, mut ne on ollu tutkijoiden seurannassa joskus 80-luvulta lähtien, ja jostain syystä ne on tottunu saapumaan rannalle saamaan aamupalaa. Vapaaehtoset valitsee väkijoukosta muutaman onnekkaan, jotka pääsee syöttämään kalan jolleki delfiineistä. Mä ja Annika oltiin aika onnekkaita, et satuttiin tuntemaan M, K ja C, jotka ystävällisesti valitsi mut syöttämään yhtä delfiiniä! Jeah, olin aika happy, voitte uskoa. Annika ei ollu yhtä onnekas, joten päätettiin et mennään seuraavana aamuna uudestaan hihhuloimaan paikalle, jospa sit Annikaaki onni suosis.

Aamupalan jälkeen lähettiin lyhkäselle kävelylenkille (bushwalking). Maisemat Shark Bayssa on vaikuttavat, ihan kuten Perthissaki, taivas on kirkkaan sininen, mut hiekka oranssia ja meri turkoosi.Päivä oli aika eläinbongauspainotteinen, sillä huomattiin yhessä puskassa marjoja riipivä emu! Hiivittiin varovasti lähemmäks et saatais nappastua muutama foto. Emu oli tosi cool eikä välittäny meistä yhtään. Jätettiin emu rauhassa ruokailemaan ja jatkettiin matkaa. Päädyttiin hengaamaan taas biitsille syömään caramel magnumeja (siis jätskiä).

Day 7 - Torstai 9.6.
Herättiin taas aikasin moikkaamaan delfiinejä ja tällä kertaa Annikalla oli onnea matkassa. Oltiin siis kaikki happy. Monkey Miassa meillä oli tosiaan kaikenlaista bongausonnea - löydettiin rannalta meidän kanadalaiset kaverit ja kaks englantilaista tyttöä, jotka oli liittyny lössiin. Vihdoin viikon jälkeen törmättiin sattumalta Monkey Miassa. Syötiin aamupalaa yhessä ja sovittiin et nähään illalla yhellä ilmasella leirintäalueella. Kierrettiin paluumatkalla katsastamassa kuuluisa Shell Beach, jossa ei oo hiekkaa ollenkaan vaan "hiekka" on rantaan ajautuneita simpukankuoria. "Massive graveyard" totes Zac. Otettiin taasen hulvattomia valokuvia ja Zac ja Küllike intoutu simpukankuori-taisteluun, siis pommittamaan toisiaan kotiloilla.

Jätettiin Shark Bay taakse ja lähettiin ajelemaan kohti Carnarvonia ja meidän leirintäpaikkaa, joka oli keskellä ei mitään. Oltiin satavarmoja ettei kanadalaiskamut ikinä löydä sinne...mut kuinka ollakaan tuttu valkonen farmari kurvas paikalle pimeen jo laskettua. Zac haravoi meille kasaan polttopuita ja sytytti ihan ehdan camp firen. Istuttiin ringissä notskin ympärillä, takana kohiseva meri ja kattona kirkas tähtitaivas. Ah, voisko reissuelämä paremmaks vielä muuttua?!

Ostoskärryllinen tavaraa

Mun lounastauko venähti kolmeks viikoks, pahottelut! Mut kirjaston ilmanen wifi petti meidät taas kerran ja seuraavana päivänä lähettiin Perthistä kohti pohjoista ja tää on eka kerta sen jälkeen, kun oon nettiyhteyden ääressä!

Joudun nyt typistämään loppureissun muutamaan riviin, kun uutta tarinaa on jo niin paljon!Stirling Rangen jälkeen huristeltiin takasin kohti Albanya. Pysähdyttiin Denmarkissa ja kierreltiin rannikolla, jossa on tosi kauniita rantoja, vehreetä eukalyptusmetsää ja pikkusia kyliä. Matkalla Denmarkista kohti Margaret Riveria Johnin autosta hajos jäähdytin tai jotain sinnepäin, ja jouduttiin pysähtymään kymmenen minuutin välein oottaman et kärry viilenee ja lisäämään vettä...Voi huoh. Köröteltiin vaivasta parin sadan kilsan matkaa noin 15 tuntia! Oltiin Annikan kanssa niin ilosia, kun vihdoin saavuttiin takasin MR:n tuttuihin maisemiin ja saatiin taas yöpyä Rossin ja Simeonin luona.

Bongaa kuvasta kengurut!

 Oli kuulkaas uskomattoman hyvä fiilis päästä lämpöseen suihkuun ja kömpiä oikeeseen sänkyyn. Hyvin nukutun yön jälkeen tälläydyttiin Annikan kanssa ihan onnessamme - meikkivoidetta, ripsaria, puhtaat vaatteet! Jeah! Älkää nyt käsittäkö väärin, musta on oikeen kivaa viettää erähenkistä lomaa metikössä eikä mulla oo ongelmia hengata ilman meikkiä ja käydä suihkussa joka kolmas päivä, mut kyllä retkeilyn ja luonnon helmassa elelyn jälkeen turhamainen pynttäytyminen on mukavaa! Oltiin tosi kiitollia, et saatiin taas majailla Rossin ja Simeonin luona, joten päätettiin kokata niille kunnon illallinen. Ruoat onnistu hyvin ja saatiin kehuja. Jäätiin hengailemaan Mr:n muutamks päiväks, mikä oli tosi kivaa. Perjantai-iltapäivänä Ross lähti viikonlopun viettoon Bunburyyn, joka on pikkunen kaupunki Perthin ja MR:n välissä. Saatiin siis ilmanen kyyti Bunburyyn, jossa yövyttin vaihteeks hostellissa.

Bunburyssa nähtiin samaiset vaihtaripojat Thibaut ja P, joihin tutustuin Jyväskylässä, ja joiden kanssa hengailin aiemmin Melbournessa. Poikien reissuporukka oli saanu vahvistusta yhestä ranskiksesta ja yhestä australialaisesta kaverista Zacista. Mentiin yhessä kiinalaiseen ravintolaan syömään ja sen jälkeen jammailemaan yhelle klubille, jossa oli livebändi soittamassa. Oli tosi hauska ilta. Seuraavana päivänä mentiin Annikan kanssa kiertelemään Bunburyn keskustaa ja iltapäivä vetelehdittiin rannalla. Illalla tavattiin taas pojat grillailun merkeissä. Sunnuntaina pakattiin meidän tavarat (jota on ihan liikaa..) ja lähettiin hostellilta kohti bussipysäkkiä. Löydettiin tien varresta hylätty ostoskärry, johon sullottiin miedän tavarat ja rymisteltiin kohti bussiasemaa. Saatiin osaksemme aika pitkiä silmäyksiä, mut täytyy sanoo, et oli paljon mukavampaa työntää ostoskärryjä ku raahata selkä vääränä tavaravuorta. Tuli tosin mieleen muutamia assosiaatioita kodittomiin kaiffarihin, jotka työntelee niiden koko omaisuudella ostoskärryjä ympäriinsä...Tässä lyhyt videopätkä havainnollistamaan meidän romumäärää ja mun säihkyvää tv-persoonaa.

 Lähettiin bussilla takasin Perhiin, jonne saavuttiin illalla. Löydettiin taas majapaikka couchsurfingin kautta. Tällä kertaa meidän hosteina oli parsikunta Phil ja Marta, jotka lupas et saadaan hengailla niiden luona niin kauan ku halutaan! Viettiin seuraavat kolme päivää ettimällä kuumeisesti matkaseuraa kohti pohjoista. Haluttiin löytää joku, jolla on jo auto, ettei tarvis maksaa auton vuokrauksetsa, mikä on aika hintavaa. Tavattiin muutamia tyyppejä, mut ei löydetty ketään, jonka kanssa meidän suunnitelmat ja kemiat menis yksiin. Alettiin jo olemaan vähän epätoivosia, kunnes tavattiin virolainen Küllikke, jonka kanssa päätettiin lähtee reissuun!

Villasukat ja pipo

Tervehdys taas pitkästä aikaa! Huh huh, mulla taitaa olla aika pitkäkestoinen kirjotusurakka edessä tiivistää meidän viime viikkojen seikkailut. Lähdettiin Perthistä kolmisen viikkoa sitten - ensimmäisenä etappina pikkuinen kylänen nimeltä Margaret River, joka on aika suosittu loma- sekä reppureissukohde muutama sata kilsaa Perthista etelään. Margaret Riverin vertonauloja on huikeet surffausrannat (jättiaallot tosin on monin paikoin aivan liian isoja ja pelotavia tällaselle noviisille), hieno luonto, viinitarhat ja ruokakulttuuri. Margaret Riverin ympäristössä on eri tuotteita valmistavia tehtaita pilvin pimein, kuten suklaa-, toffee-, juusto-, nougattehdas! Ja monissa paikoissa on ilmasia maistiaisia - backpackerin unelma! Etittiin majapaikka couchsurfingin kautta, ja meidän host Ross oli meitä asemalla auton kanssa vastassa, mikä oli tosi mukavaa, kun meillä on hieman tota tavaraa...Survottiin meidän pakaasit autoon ja Ross kierrätti meitä heti ympäri Margaret Riveria.

Oltiin tosi onnekkaita, et saatiin niin mukavavat sohvasurffaushostit kun Ross ja sen kämppis Simeon. Saatiin lainata niiden maastopyöriä (uskokaa tai älkää, meinasin just kääntää mountainbiken vuoristopyöräksi!! apua, en osaa enää suomea. antakaa anteeks kökköteksti!) Margaret Riverin huono puoli on se, et jos haluu nähä jotain muutaki kun kylän keskustan, täytyy olla joko auto tai hyvä pyörä. Ross kuskas meitä ympäri ämpäri ja nähtiin huikeen hienoja rantoja, ja mm. delfiinejä sekä keihäsrausku! Käytiin parilla viinitarhalla maistelemassa niiden tuotoksia, syötiin aamupalaa ravintolassa, jonka terassilta meillä oli näköala merelle. Miks Suomessa ei oo aamupalakulttuuria?! Meinaan siis et mentäis ravintolaan/kahvilaan syömään aamupalaa?? Täällä se on iham normijuttu ja etenki viikonloppusin kuppilat on täynnä aamupalalle raahautuneita kansalaisia. Ja täällä on kaikenlaisia nerokkaita yhdistelmiä, kuten vegie bomb: grillattuja herkkusieniä, tomaattia ja parsaa, avokadoa, scrambled eggs sekä täysjyväleipää! Voi nam!

Päätettiin Annikan kanssa et halutaan nähdä myös Länsi-Australian eteläosaa, kun etenki monet autralialaiset sitä kehu. Laitettiin ilmotus yhen hostellin seinälle, et haluttais tehdä viikon parin mittanen raodtrip Albanyyn tai Esperanceen saakka. (Kattokaa google mapista) Heti seuraavana päivänä sain vietin ransklaiselta Johnilta, et sillä on samat suunnitelmat - ja maasturi, mikä on aika tarpeellista, kun monissa kansallispuistoissa ei pääse minnekään ilman jämerää kulkuneuvoa. Hengailtiin Margaret Riverissa (tää taivutus kuulostaa tyhmältä?!) neljä päivää ennen ku startattiin matkaan kaatosateessa. Ekaks yöks pistettiin teltta pystyyn leirintäalueelle, jossa ei ollu ketään muita matkalaisia. Kökötettiin ilta teltassa sateelta suojassa ja katottiin Madventureisn englanninkielistä tuotantokautta. Oon tuputtanu Madventuresia mun reissukavereille täällä ja kaikki on siitä tykänny - hyvä Riku ja Tunna! :D

Seuraavana päivänä jatkettiin matkaa sateessa. Pysähdyttiin Denmark-Walpole National Parkissa katsastamassa the Valley of The Giants, joka on alue, jossa kasvaa jättikokosia eukalyptuspuita. Sinne puiden sekaan on rakennettu kävelysilta, joka kulkee korkeimmillaan 40 metrisssä. Oli hient näköalat. Päätettiin, et ajetaan mahdollisimman paljon kohti Esperancea ja kierretään sit takastulomatkalla paikat, jotka missattiin menomatkalla. Parkkeerattiin auto jonneki pellon laitaan ja kokattiin taskulamppujen valossa meille illallista. Kasattiin teltta ja kömmittiin taas kattomaan Madventuresia. Mä ja Annika alettiin olemaan vähän pelokkaita, kun ulkoa alko kuulua outoja ääniä...Pakotettiin John kattomaan, mitä mörköjä siellä lymyilee. Tajuttiin et oltiin laitettu teltta pystyyn jonkun maajussin pellolle ja meidän naapureina oli lehmiä ja lampaita. Mä ja Annika oltiin vähän heikkohermosia, ja me päätettiin nukkkua autossa. Aamulla jätettiin törkynen pelto taakse ja huristeltiin kohti Albanya.

Täällä aurinko laskee joskun kuuden kieppeillä ja sit on ihan säkkipimeetä. Käytiin nukkumaan aikasin ja herättiin aikasin, et ehittiin ajaa mahollisimman paljon valosan aikaan. Pimeellä ajaminen on vähän vaarallista, kun auringon laskettua kengurut lähtee hiippailemaan ja auton valot houkuttelee niitä jostain syystä loikkimaan tielle. Kengurut on aika isoja, joten yhteentörmäys ei oo mikään pikku juttu. Nähtiin useaan otteeseen tien yli loikkivia kenguruita, mut onneks ei otettu kontaktia niiden kanssa. Niin ja etelässä on talvisaikaan kylmä. Auringon laskettua lämpotila laskee 10C (ja alle...) tienoille! Meidän roadtripin aikana mun vaateverustuksena oli t-paita, neuletakki, kaks hupparia, legginssit, farkut ja villasukat sekä pipo. Ei taida kuulostaa Australialta?!

Albanyssa oltiin sen verran onnekkaita et ei satanu ja huristeltiin pitkin rannikkoa pysähdellen pikkusissa puokamissa ja näköalapaikoilla. Katottiin säätiedotus, jonka mukaan Esperancessa pitäis olla aurinkoista, joten päätettiin et rustistetaan viimeset pari sataa kilsaa kohti maalia, jotta voitais hengata siellä auringonpaisteessa. Saavuttiin iltapäivällä Caple Le Granden kansallispuistoon, joka on tosi upee. Ihan ekaks hylättiin auto parkkipailalle ja kiivettiin vuorennyppylälle nimeltä Frenhman Peak. Ihan mielettömän hienot maisemat! Eikös vaan?

Matkalla alaspäin tavattiin muutama muu reppureissaaja, jotka oli hukaanu niiden japanilaisen kaverin. Me tavattiin sit tää reppana lähellä parkkipaikkaa ja kerrottiin et sen kaverit ettii sitä Ne oli jo kelannu kauhuskenaarioita, et tää japanilainen suuntavaistoton kaveri oli pudonnu joltain kielekkeeltä tms. Onneks ne tais löytää toisensa. Vuorikiipeilyn jälkeen hurautettiin Cape Le Granden biitsille kattomaan auringonlaskua, joka oli hieno, kuten aina.

Seuraavana päivänä ajettiin Stirlling Range National Parkiin, jossa tehtiin vajaan neljän tunnin vaellus 1100m korkeen Bluff Knoll vuoren huipulle. (Tai no jos sitä nyt vuoreks voi kutsua...) Jälleen kerran näköalat oli henkeäsalpaavat. Löydettiin käypänen leirintäalue läheltä ja pistettiin taas meidän teltta pystyyn ja kokattiin klassikkoruokaa: pastaa ja pestoa. Stirling Rangessa tähtitaivas oli mieletön, en nähny missään niin paljon ja kirkkaita tähtösiä ku siellä!

Kuulkaas rakkaat lukijat, oon sen verran nälkänen et en pysty ajattelemaan muuta ku ruokaa, joten taitaa olla parasta laittaa läppäri kiinni ja suunnata lounaalle. Juttu jatkuu pian, kunhan maha on taas täynnä ja ajatukset juoksee vähän vauhdikkaammin.

Pertti

Siis Perth, joka on aikaa vaikee suomalaisille ääntää. Perthia voidaan kutsua kotoisasti Pertiksi.

Ollaan nyt majailtu täällä Perthissä jo kolmisen viikkoa. Onnistuttiin oitis löytämään eka työpaikka viidentenä päivänä, mikä oli ilonen yllätys. Ollaan Annikan kanssa töissä samassa ravintolassa, ja meillä on aika monesti yhteisiä vuorojanki, mikä on kivaa. Asutaan hostellissa Freamantlessa, joka on tosi kivaa aluetta, mut valitettavasti aika kaukana Scarborough Beachilta. Matka julkisilla Feosta Scarboroughn kestää about puoltoista tuntia...ja valitettavasti töitä on vaan 15-20h viikossa, mikä on just tarpeeks kattamaan yöpymis-, matka- ja ruokailukustannukset. Ollaan yritetty löytää joku hyväpalkkanen työ tarjoilijahomman lisäks. Tää ravintola, jossa työskennellään, on olevinaan aika fancy, mikä tarkottaa hieman tyyriimpiä hintoja, erikoisempia ruokia, kattavaa viinilistaa, ja sitä et tarjoilijoiden täytyy kantaa kaikki juomat tarjottimilla ja kaataa automaattisesti täydennystä vesi- ja viinilaseihin. Meidän manager ei oo mikään maailman sympaattisin tyyppi, mut onneks se ei juurikaan tee iltavuoroja. Se anto nootin, et kaikkien on kannettava vähintään kolme lautasta kerralla, ja jos se ei onnistu, niin voi ettiä uuden työpaikan. Huokaus. Arvatkaa vaan pystyykö tällanen tikkusormi kanniskelemaan jumalattoman painavia lautasia hienosti käsivarsille kasattuna. No ei. Pystyn kyllä kiikuttamaan sellasia normikokosia pyöreitä lautasia kolme kerrallaan, mut muuten ei homma oikein luonnistu. Oottelen tässä päivää ,jolloin armas manager huomaa tän seikan ja antaa mulle potkut. Muuten työ on jees, ja enkä mielestäni oo mitenkään toivoton tapaus.

Saatiin onneks viime viikoks töitä yhestä kukkapakkaamosta. Työ on todella simppeliä puuhaa ja palkkaki parempi ku ravintolassa ja työporukka tosi rento. Jouduttiin heräämään joka aamu ennen viittä ja juoksemaan junalle puol kuudeks ja työt alko kuudelta. Suurimmaks osaks purettiin kukkia laatikoista, käärittiin niitä nätteihin paketteihin ja joskus päästiin jopa sommittelemaan kimppuja. Mun erikoistaito oli täyttää muoviämpäreitä vedellä, mikä on niin yksinkertasta et apinaki selviytyis moisesta. Mut en valita, kun tästä jännittävästä hommasta napsahti se 21 dollaria per tunti. Bucket machine eli siis tää masiina, joka hienosti täytti ämpäreitä vedellä on kotosin jostain dinosaurusten ajalta. Jos koneeseen halus saada eloa, piti painaa error-nappulaa! Ja sit ämpärit meni parin minuutin välein jumiin, jolloin masiinalle piti antaa muutama mojova isku, jolloin se taas jatko toimintaa. kaiken hupus koko härveli oli niin tolkuttoman hidas, et kerkesin puuhastella kaikkee muuta siinä error-nappulan painamisen ohella.

Hommaa oli kuiteski vaan viikoks (ruuhkaviikko ennen äitienpäivää). Tehtiin kukkapakkaamossa parhaimmillaan 14h päivä! Monena aamuna lähin hostellilta viiden jälkeen ja tulin takasin illalla puol yheltätoista...Yhteensä työtunteja kerty viime viikolla hurjat 72! Olin maanantaina aika sippi, ja onnistuin poikkeuksellisesti nukkumaan 12h yöunet. Silti herätessä tuntu ku oisin jääny katujyrän alle. (Ei kyllä oo kokemusta katujyrän alle liiskaantumisesta, ja varmasti en oliskaan edes hengissä, mut siis ottakaa tää vertauskuvallisesti!) Aiotaan aika pikapuoliin vaihtaa maisemaa vähän pohjoisemmaks, missä on myös oikeesti lämmintä...Tultiin Perthiin auringonpaisteen ja helteiden houkuttelemina, mut tottakai sää kylmeni heti, kun pästiin tänne. Tänään täällä on hyytävät +22 astetta. Hhrrrrr. Mulla on päällä farkut, t-paita ja neuletakki - ja mua palelee!!! Ei ole hyvä tämä. Miten mä enää ikinä selviydyn miinusasteista, ku iltaisin lämpömittari näyttää vaan +15 astetta ja oon aivan kohmeessa. Kai se on pukeutumiskysymys...mut en nyt viittis lähtee toppatakkilinjalle, kuten jotkut paikalliset täällä tekee...

Tehtiin tiistaina päiväretki Rottnest Islandille, joka on pikkuinen saari puolentunnin lauttmatkan päästä Fremantlesta. Saarella ei saa ajaa autolla ollenkaan (paitsi poliisit, ambulanssit, paloautot, bussit ja roskaautot). Paras keino liikkua saarella on pyöräily. Päätettiin Annikan kanssa vuokrata tandempyörä! Kumpikaan meistä ei oo aiemmin pyöräilly tandemilla, ja meidän startti oli aika hutera ja päätty naurukohtaukseen. Pienen alkukankeuden jälkeen oltiin jo ihan Lance Armstrongin veroisia ja poljettiin innoissamme ympäöri saarta. Pysähdeltiin kuiteski yhtenään napsimaan valokuvia, kun näköalat oli niin upeita. Täällä Perthissä taivas on lähes joka pävä uskomattoman sininen eikä pilvisytä oo tietoakaan. Rottnestia ymrävöivä Intian valtamari on kirkkaan turkoosi ja saaren karu maasto antaa huikeen vastapainon siniselle taivaalle ja kirkkaalle merivedelle. Vai mitä ootte mieltä?

Saarella asustelee otuksia nimeltä quokka, jotka näyttää isoilta herttasilta rotilta. Oltiin jo vähän huolissamme, kun ei oltu bongattu yhtään quokkaa ja meidän piti palauttaa pyörä vuokraamoon. Mut kuika sopivasti sattukaan, et viime metreillä tien viereisestä puskasta meidän eteen taapersi yks quokka. Hylättiin pyörä keskelle tietä ja napaattiin muutama hyvä otos pulskasta kaverista. Quokan kuvauksen jälkeen poljettiin takasin vuokraamolle ja luovutettiin tandemi takasin ja löntysteltiin takasin lautalle. Oli tosi kiva päästä käymään jossain muualla ku Perthin keskustassa, ja nyt ollaanki jo ihan reissufiiliksissä!